Kalojen ruokailuajat osaavat olla välillä todella hetkittäisiä. Sen saivat todeta kalastajat, jotka olivat mukana Kuningaskalastajan 3.osakilpailussa. Aina ei myöskään riitä se, että on kalalla oikeaan syöntiaikaan. Pitää osata pyytää myös oikeilla välineillä ja oikealla tavalla. Kalojen ruokalistalla pääruokana olivat tällä kertaa luonnonmukaisiin väreihin pukeutuneet puukalat. Aikainen aamiainen syötiin hiukan ennen auringon nousua. Alkupaloiksi ja jälkiruoaksi kalat kelpuuttivat pehmeitä jigipyrstöjä, tosin nämä eivät olleet isojen kalojen listalla.
Kisan alkupuoliskolla mitallisten kalojen saanti oli vaikeaa kaikille joukkueille. Team Extemboree kiikutti punnitukseen kuitenkin nätin 1,5 kg painavan kuhan, joka oli alkuillan ja –yön suurin punnittu kala. Lukumääräisesti suurimmasta saaliista vastasi Koukun ja Paukun kilpakalastuksen superlupaus O-P Paananen. O-P koukutti Palonimen kärjestä lukemattomia taimenía ja harjuksia. Taimenien osalta harmittavasti kaikki olivat alamittaisia. Kuitenkin 40-50 sentin väliin mahtui useampia kaloja, joten saalis oli erinomainen.
Ruokailun jälkeen yötä kalastettiin kirkkaassa kuunvalossa. Hiljaista piteli syönnin osalta vielä jonkin aikaa ja eipä tällöin kukaan varmaan osannut aavistaa mimkälaisia kaloja olisi tulossa aamunkoitteessa. Hieman ennen neljää aamunkoitteessa vaappumiesten vavat alkoivat taipuilemaan. Salakkaparvien noustessa pintaan myös kuhat innostuivat syömään. Ensimmäisenä Anssi ja Marko Kuikka nostivat veneeseen 3,17 kg painavan kuhan. Heidän osaltaan näytti jo hyvältä ja vaikutti siltä, että kahden aikaisemman kisan kakkossijat vaihtuvat vihdoin ykkössijaan. Hupelin toivo, Hemmo Hirvonen, oli kuitenkin tästä eri mieltä. Viisi minuuttia myöhemmin Hemmo souteli Liekkilän edessä ja tuskastuneena vähäiseen kalantuloon laittoi toiseen vapaansa lippauistimen kiinni. Taisi Hemmo tietää mitä teki, koska taktiikkamuutos varmisti osakilpailuvoiton. Resepti lyhykäisyydessään: Lippa kiinni rantapuihin, manaaminen ja hirveä puskista irti repiminen, jolloin toisessa vavassa oleva vaappu tekee kalalle vastustamatonta liikettä -> tulos 4,92 kg kuhaa ja tavoittamaton pistejohto. Onnea Hemmo! Aamun syönnin jälkeen piteli melko hiljaista lukuunottamatta muutamia saaliiksi saatuja ahvenia ja haukea. Kisan kolmanneksi sijoittuivat Toni Hämäläinen ja Santtu Kilpikoski joukkueellaan Extemboree. Kisassa punnittiin yhteensä 5 kuhaa, 19 ahventa sekä yksi hauki ja harjus. Saaliin yhteispaino oli 15,28 kg.
Kokonaiskilpailun voitto matkasi allekirjoittaneen ja Kalle Kuikan joukkueelle Huikka 1:lle. Toiseksi sijoittuivat Huikka 2:n Anssi ja Marko Kuikka ja kolmanneksi Hemmo Hirvosen Team Hupeli. Kiitoksia kaikille Vaajakosken Kuningaskalastaja 2011 –kilpailuun osallistuneille.
Vasemmalla kesän 2011 ”kakkonen” Team Huikka 2, keskellä kokonaiskilpailun voittajat Team Huikka 1 ja oikealla 2.osakilpailun voittaja Team Hupeli.
Vaajakosken Kuningaskalastaja 2011, 3.osakilpailu 13.-14.8. | ||
Joukkue | Osallistujat | Pisteet |
Team Hupeli | Hemmo Hirvonen | 23880 |
Team Huikka 2 | Marko Kuikka, Anssi Kuikka | 16540 |
Team Extemboree | Toni Hämäläinen,Santtu Kilpikoski | 10670 |
Team Huikka 1 | Tero Matilainen, Kalle Kuikka | 3570 |
Team koskiholistit | Roope Haapasalo, O-P Paananen | 1550 |
Team Vastarannan hauki | Jani Hakkarainen | 0 |
Lopputulokset | ||
Joukkue | Osallistujat | Pisteet |
Team Huikka 1 | Tero Matilainen, Kalle Kuikka | 55370 |
Team Huikka 2 | Marko Kuikka, Anssi Kuikka | 32640 |
Team Hupeli | Hemmo Hirvonen | 32500 |
Team Extemboree | Toni Hämäläinen | 17480 |
Team Vastarannan hauki | Jani Hakkarainen, Janne Mäkinen | 10290 |
Team Kossu | Mikko Koskinen, Ari Ollikainen | 8270 |
Team J.K | Juhani Koskinen, Jari Kauppinen | 6400 |
Team Junior | Jiri Suonikko, Niilo Koivisto | 1560 |
Team Koskiholistit | 1550 | |
Team Kaljastajat | Mika Lempinen, Mikko Takkinen | 660 |
Team Karjala | Ville Räihä, Hannes Asikainen | 0 |
Team Ala | Anssi Nyman | 0 |
Team Jumppaz | Jari Tiainen, Erkki Simpanen | 0 |
- Tero Matilainen